Rakkaus

Se on kuin tulinen myrsky

joka kohtaa veden ja vaikenee
sen edessä polvistuen

virtaava järki

anna minun mennä

Syys pyyhkäisee puut paljaiksi

Linnut matkaavat turvaan,

jättäen jälkeensä kuolleen kellastuneen


Minä matkaan luoksesi kulunein siivin

kylmissäni


olet määränpääni

Etelä

Maaksi

Korotan ääneni metsille

herättäen sen mahdit

ja majesteetit


Kostutan kivet ja juuret,

kuin minusta ei koskaan loppuisi suru


Annan ääneni kuulua ja raikua

odottaen vastausta epätoivon sävelille


Ja metsä vastaa tuulen huminalla

joka tuntuu kasvoilla,

kuin äiti silittäisi hentoa lastaan


Ajattomuus laskeutuu tuiskeeseen

kuin sieluni näkisi kaiken


Lumous,

olen unessa

Sydämen hulluus

Sinä rakennat minuun linnan

Joka ylpeänä kohoaa ja ylväänä suojaa

Sinä olet minun vahvuuteni

Rohkeuteni
Rakkauteni

Sinä kohtaat huudot pimeässä
Sinä vaimennat valitukset

Sinä suutelet vahvasti
kuin ensimmäistä kertaa

Sinä rakastat
kuin musiikki pahimpina päivinä

Sinä olet minun roihuni

Minun veteni janossa

Rakkaani
Elämäni
Lähteeni

Sanoitin sydämeni laulun

Suru

joka ui janossa,

läpi rutikuivan hiekan 

Viha 

joka halkaisee,

timantit ja vuorten kivet 

Katkeruus 

joka nostaa päänsä ihmisen ylle

Alhaisuus

muurahainen ja korkea tammi uljaineen oksineen 

minä en ole mitään 

en yhtään mitään 

Olen vain pieni ihminen maailmakaikkeudessa
joka laulaa yksin omassa neliössään

Äänetöntä

Sanatonta lauluaan,

joka puhuu vain kyynelin 

Näin minä uin pelkojeni virrassa

hengittäen tomua ja tuhkaa

en ole ihminen enkä kala

luotu olen vaikeroimaan

jatkamaan matkaani

luoden ne meret

joilla loputtomiin kuljen

itkien

tukehtuen

ja mereni ulottuvat aina taivaisiin saakka

Miten minä voisin jaksaa?

Kun siipeni ovat murskatut
ja huuleni verillä

Sisimmässäni huudettaan tyhjille,
äänieristetyille seinille

jäiset sormeni pauhaavat
ja luovat tuskan

pahempaa ei ole maailmassa,

kun tuhoisin maailmakaikkeuden

omassa sydämen jatkumossa